Elokuun alussa kisattiin kolmeen otteeseen kolmosluokassa.
1.8 yksi startti Haminassa, ja samalla ensimmäinen kolmosten starttimme. Rata sujui varsin mukavasti, vauhti oli hyvä ja kaarrokset pysyi joten kuten kurissa. Kolmanneksi viimeinen este otettiin vähän riskillä ja se sitten johtikin hyllyilyyn. Puomi ja putki alkoivat samasta kohdasta niin että putki meni puomin alla ja loppui suunnilleen puomin puolivälissä. Putken jälkeen oli hyppy suunnilleen alastulon kohdalla. Päätin kokeilla kohtaa niin että puomi olisi tässä kohdassa meidän välissä ja koiran pitäisi melko itsenäisesti hakea se yksi hyppy. Demi sitten tykitti sen melkein suoran putken niin että jäin hieman jälkeen ja ilmeisesti sitten puomi hämäsi koiraa niin paljon että se jäi hieman katsomaan mua ja meni ohi. En saanu kunnolla korjattua sitä joten hyl. Oikein sujuva rata muuten ja kiva kolmosten aloitus.
Seuraavana aamuna pakattiin aikaisin kamat autoon ja suunnattiin Varkauteen nuorten sm kisoihin. Maksi kolmosia oli 8kpl paikalla, ja me startattiin ekana.. Rata meni muuten ihan kohtalaisesti mutta kaksi rimaa lensi. Okseri + vika. Ajattelin maalissa et tais matka tyssätä jo alkuvaiheessa, mutta koirakot teki hyllyjä hyllyn perään. Lopulta vain kolme ylsi tulokseen, ja koska kolme parasta pääsi finaaliin ei kotimatka koittanut ihan vielä. Finaaliradalla vauhtia löytyi ihan mukavasti, ja erittäin vahvasti oltiinkin kiinni mestaruudessa. Kumminkin pienen pieni herpaantuminen johti hyllyyn :( Videolta näkyy pikkuinen käsiliike väärän hypyn suuntaan ja siellähän se koira sitten oli. Voi kun otti päähän. Vauhti tuon ylimääräisen lenkin kanssakin oli koko luokan nopein, eli siis pikkaisen on täällä hakattu päätä seinään. Mutta ei voi mitään, tällästä tää laji joskus (..ja vähän useamminkin..) on. Palkintojen jakoa vielä odoteltiin ja koska oltiin karsintardan kolmansia mukaan lähti pokaali sun muuta.

Varkaudesta palattiin Loviisaan mökille, ja kun Kotkan kisat kerran lähellä oli niin sinne suunnattiin. Väsymys painoi kyllä kummallakin. Ekalta agiradalta tuli okseri alas ja vähän oma ohjaus kusi mutta vitosella sitten maaliin. Hyppärillä oltiin kummatkin ihan sekasin ja hyllyn kanssa päädyttiin sitten maaliin.

Okseria pitää nyt päästä treeneilemaan. Viime maanantaina treeneissä se sujui ihan ok, joten ilmeisesti mun oma ohjaus ei kisoissa ole samanlaista.. Tai sitten Demi vaan kiireessä lukee alemman riman?

Kotkasta suunattiin sitten suoraan Turkuun ja päädyin ite mätsäriin Mynämäelle. Junior handlereissa sijoitus 3. ja isoissa labbis Akan kanssa pun ja 8 parhaan joukkoon. 
Turusta viimein Hyvinkäälle jossa vietettiin viimeisiä lomapäiviä ennen koulun alkua.

Nyt ollaan jälleen Turussa ja eilen käväistiin taas mätsärissä Piikkiössä. Demi VET3, handlaamani labbis PUN4 ja toinen SIN1 BIS3. :)